Onnistujatarina – Eetu Kokkinen
Eetu Kokkinen aloitti Taloasema-yrittäjänä Helsingissä vuonna 2021. Ennen Taloasema-yrittäjyyttä Kokkinen oli toiminut yrittäjänä kahdeksan vuotta asuntosijoittamisen parissa ja vakuutusalalla, missä toimintaperiaatteet mukailivat franchisingyrityksien tapaa toimia. Näiden työvuosien aikana Kokkinen opiskeli kauppatieteiden maisteriksi ja hänen gradunsa aiheena oli asuntojen hintakehitys Suomessa. Aihevalinta pohjautui taustalla olleeseen kiinnostukseen kiinteistöalasta. ”Minulla oli ollut mielessä jo pidempään kiinteistöalan tehtävät, ja hallitustyöskentelystäkin oli kokemusta eikä palkkatyö tuntunut enää omalta”, kertoo Kokkinen. Yrittäjyys kiinteistöalan parissa jäi mieleen hautumaan.
Ketjun tuki teki yrittäjyyden aloittamisesta turvallista
Kokkisen silloisen kodin isännöitsijänä toimi Taloaseman isännöitsijä Juha Ketola, minkä seurauksena Kokkinen tutustui Taloasemaan ja huomasi avoimet yrittäjäpaikat. Tässä vaiheessa Taloasema-yrittäjyydestä keskusteleminen tuntui luontevalta ja pian olikin Taloasema Helsinki-Kokkinen perustettu. ”Tällöin sanoinkin Ketolalle, etten olisi yksin uskaltanut tähän lähteä, mutta kun Taloasemalta sai hyvät järjestelmät, tukea, opastusta ja koulutusta, oli yrittäjyyden aloittaminen turvallista”, Kokkinen toteaa.
Asiakkaat tarjoavat yrittäjän arkeen erilaisia onnistumisia
Isännöintiyrittäjyyden arki alkoi Kokkisella vauhdikkaasti ja ensimmäiset asiakkaat tulivatkin hyvin nopeasti. ”Monet kilpailutukset tuli voitettua oman aktiivisuuden ansiosta”, kertoo Kokkinen. Isännöintiyrittäjänä arkipäivät kuluvat yrittäjyyteen liittyvien tehtävien, kuten talouden ja myynnin seurannan, parissa ja tietenkin asiakkaiden asioita hoitaen. ”Itselläni on paljon uudiskohteita isännöitävänä, jotka vaativat huomattavasti enemmän aikaa ja käyntejä paikan päällä verrattuna pieniin omatoimisiin yhtiöihin”, Kokkinen sanoo.
Yrittäjyydessä isännöintialalla on omat haasteensa. Esimerkiksi uudiskohteissa isännöitsijää saatetaan vaihtaa hyvinkin nopeasti, jos palvelu ei vastaa taloyhtiön tarpeita ja vanhemmissa kohteissa voi olla muunlaisia haasteita. ”Koen ylpeyttä siitä, että olen onnistunut pitämään uudiskohdeasiakkaani ja vanhemmissa kohteissa olen saanut hoidettua hankalatkin tilanteet niin että kaikki ovat tyytyväisiä”, toteaa Kokkinen. Isossa kuvassa Kokkinen kokee onnistuneensa erityisesti siinä, että on pystynyt palvelemaan asiakkaita aina ripeästi ja tuomaan isännöinnistä todellista lisäarvoa taloyhtiölle.
Taloasema-yrittäjällä on vapautta, vastuuta ja luottamus saatavaan tukeen
”Taloasema-yrittäjänä voi luottaa siihen, että hankaliakin tilanteita varten on valmiiksi mietitty malli, jonka mukaan toimia”, kertoo Kokkinen. Yrittäjyys on Kokkisen mielestä tarjonnut paljon vapautta sekä myös vastuuta. ”Taloasemalla kaikki kantavat vastuunsa siitä, että asiat hoidetaan mallikkaasti.”, kertoo Kokkinen.
Eetu Kokkinen
Yrittäjä, isännöitsijä
p. +358 41 314 3241
eetu.kokkinen@taloasema.fi
Eetu Kokkisen Onnistujatarina on osa vuoden 2025 Tie franchisingyrittäjäksi -opasta. Opas tarjoaa käytännön ohjeita franchisingista kiinnostuneille. Tutustu oppaaseen tästä.
Tutustu tarjoamiimme isännöintipalveluihin
Isännöitsijä tarjoaa taloyhtiön arkeen turvallisuutta, helppoutta ja suunnitelmallisuutta.
Tutustu isännöintipalveluihimme