Sinustako isännöintiyrittäjä?

Hyvä isännöitsijä on kuin lennonjohtaja. Kun kaikki toimii mallikkaasti, ei kukaan oikeastaan kiinnitä huomiota isännöitsijän parhaisiin ominaisuuksiin. Isännöitsijällä on paljon vastuuta ja arvokasta omaisuutta huolehdittavanaan, joten suhde asiakkaaseen perustuu osapuolten väliseen täydelliseen luottamukseen. Luotettavuus näkyy hyvän isännöitsijän työssä rivakkana ja aloitteellisena työotteena, avoimuutena ja siinä, miten hyvin ja millä asenteella isännöitsijä palvelee asiakasta arkisissakin asioissa. Isännöinti on yhdistelmä palveluiden hankintaa, pitkän ja lyhyen tähtäimen suunnittelua, asiakaspalvelua, lakiosaamista ja talouden hallintaa. Tehtävät ovat siis monipuolisia ja ne pitävätkin työn mielekkäänä, sekä tarjoavat hyvän alustan kehittyä todelliseksi moniosaajaksi.

Taloasema-yrittäjyys on konseptin vuokraamista

Isännöintiyrittäjäksi voi ryhtyä itsenäisesti tai esimerkiksi osana Taloasema-ketjua. Taloaseman yrittäjäsopimuksen osapuolet ovat molemmat itsenäisiä yrityksiä. Franchising on kuin konseptin vuokraamista, jossa perustettava isännöintiyritys saa maksua vastaan käyttöönsä Taloaseman kehittämän liiketoimintamallin ja ketjun täyden tuen. Taloasema-yrittäjyyden lähtökohtana on 100-prosenttinen sitoutuminen konseptiin ja ketjuyhteistyöhön.

Kiinnostuitko yrittäjyydestä?

Taloasema-yrittäjyys ei edellytä aikaisempaa kokemusta isännöinnistä tai yrittäjyydestä. Työtaustaa merkittävämpi tekijä on se, että haluat tehdä suomalaisesta asumisesta sujuvampaa. Haluat olla mukana vastaamassa isännöintialan monipuolistuvaan kysyntään ja tehdä asiat uudella tavalla. Sinulla on vahva halu menestyä ja yrittää. Olet valmis sitoutumaan Taloaseman tapaan toimia.

Kokemus projektinjohtotehtävistä, kiinteistöalasta tai myynnistä ja markkinoinnista auttavat sinua menestymään Taloasema-yrittäjänä. Edellytämme yrittäjiltämme taloudellista moitteettomuutta.

Avoimia yrittäjäpaikkoja on rajoitetusti.

Tutustu videoilta Taloasema-yrittäjien kokemuksiin

Arvostamme yrittäjissämme näitä piirteitä

  • Yrittäjähenkinen
  • Tavoitteellinen
  • Yhteistyökykyinen
  • Asiakaslähtöinen
  • Positiivinen ja mukava
  • Koordinointikykyinen
  • Johtamistaitoinen
  • Lupauksensa mittainen