1.6.2021

”Haluan tehdä parempaa isännöintiä” – Palkkatyöstä isännöintiyrittäjäksi

Isännöintialalla työskentelyn mahdollisuudet ovat monet. Voi toimia palkkatyössä, yksinyrittäjänä, kevytyrittäjänä, isännöitsijänä oman toimen ohella tai lähteä mukaan franchising-ketjuun. Kun ala kiinnostaa tai alalla jo toimiva kaipaa muutosta tekemiseen, miten tunnistaa, mikä on itselle sopivin tapa tehdä työtään?

Palkkatyössä etuna ovat säännölliset tulot ja lomat. Toisaalta toimintatavat ja tavoitteet asetetaan ulkoapäin, eikä oman työn aikatauluttamiseen tai työtapoihin välttämättä pysty vaikuttamaan haluamallaan tavalla. Mieleen saattaa hiipiä ajatuksia siitä, että työn voisi tehdä joustavammin, tehokkaammin ja paremmin.

”Haluan tehdä parempaa isännöintiä”, on lause, jonka kuulen jokaisen Taloasema-yrittäjäksi pyrkivän suusta. Isännöintialalla jo työskentelevät ovat usein turhautuneet siihen, että he eivät koe voivansa hoitaa asiakassuhteitaan niin hyvin kuin haluaisivat. Alanvaihtajilla puolestaan kokemukset isännöinnistä ovat kertyneet joko taloyhtiöiden hallituksista tai isännöinnin yhteistyöyrityksistä. Asiakkaan tai yhteistyökumppanin puolelta katsottuna moni on pohtinut pitkään, että ”tuon voisi tehdä paljon paremmin” ja päättänyt sitten toimia.

Yrittäjyys vaatii rohkeutta ja joustavuutta

Yrittäjyyttä pohtivan on tärkeintä tuntea itsensä ja työtapansa. Jos kaipaa paljon ohjausta, yrittäjyys ei välttämättä ole paras työnteon muoto. Kaikille yrittäjyys ei sovi ja se on ihan ok. Yrittäjyys vaatii rohkeutta ja epävarmuuden sietoa, itseohjautuvuutta ja määrätietoisuutta. Ketjuyrittäjyydessä vaaditaan lisäksi joustavuutta ja kykyä noudattaa ohjeita.

Yksinyrittäminen ja ketjuyrittäjyys poikkeavat toisistaan suuresti. Yksin isännöintialalle lähtevän on mietittävä koko liiketoimintamalli alusta lähtien itse. Mietittävä liikeidea, tehtävä liiketoimintasuunnitelma, konseptoitava palvelunsa, luotava brändinsä, otettava markkina haltuun, luotava tukiverkosto ja toimintamallit. Lisäksi on hankittava työvälineet ja työn tekemiseen tarvittavat ohjelmistot. Pohdittava ovatko laskelmat realistiset, riittääkö usko omaan tekemiseen ja sitä, miten yrittäjyys muuttaa arkea.

Franchise-ketjussa moni asia tulee valmiina. Konsepti on valmiiksi mietitty, ohjelmistot ja työvälineet kunnossa, tukiverkosto ja taustatoiminnot hiottu kuntoon, brändi jo valmiiksi tunnettu sekä tuotteet ja toimintatavat testattu. Ja mikä tärkeintä, tuoreella yrittäjällä on tuki ja vertaisyhteisö heti olemassa. Silti yrittäjällä on vastuu ja vapaus omasta yrityksestään juridisesti ja taloudellisesti.

Yrittäjyyttä pohtivaa kehotan aina kysymään, kysymään ja kysymään. Missä tahansa pohdinnan vaiheessa voi perääntyä prosessista. On viisautta ymmärtää myös se, että tämä ei ole minun juttuni. Mitä enemmän yrittäjyyspäätöksen taustalla on keskusteluja ja tietoa, sitä varmempi voi menestyksestään olla. Yrittäjäksi lähteminen on aina hyppy tuntemattomaan. Ketjussa tuntemattomaan ei tarvitse hypätä yksin, vaan loikka tehdään yhdessä, käsi kädessä.

Blogi

Lisää tästä aiheesta

20.1.2021

Isännöitsijäksi voi ryhtyä kuka vain vai voiko?

Lue lisää