2.9.2022

Taloasema Oy nimitysuutisia: Taloasema uudistaa koko johdon

Taloasema Oy:n uudeksi toimitusjohtajaksi on nimitetty Mira-Monica Anttila 1. syyskuuta alkaen. Anttila on toiminut kolme vuotta Taloasema Oy:n ketjupäällikkönä. Hänellä vahva osaaminen isännöinti- ja franchising-aloista sekä liiketoiminnan, myynnin, markkinoinnin ja viestinnän kehittämisestä ja kasvattamisesta.

Taloasema Oy:n uudeksi johtajaksi on nimitetty Petri Petäjistö 1. syyskuuta alkaen. Petäjistöllä on pitkä kokemus isännöinnistä ja kiinteistöistä. Ennen siirtymistään Taloasema Oy:n palvelukseen Petäjistö on toiminut Helsingin Seudut Isännöitsijät Oy:n isännöitsijänä ja tiiminvetäjänä.

Konsernin markkinointipäälliköksi on nimitetty Elina Rapo 1. syyskuuta alkaen. Rapo jatkaa myös Taloasema Oy:n hallintopäällikkönä. Hänellä on monipuolinen osaaminen asiakasymmäryksestä, markkinoinnista ja osaamisen kehittämisestä.

Anttila, Petäjistö ja Rapo muodostavat Taloasema Oy:n johtoryhmän 1. syyskuuta alkaen.

Taloasema Oy:n nykyinen toimitusjohtaja Esko Pietikäinen ja varatoimitusjohtaja, kehitysjohtaja Nina Gromoff siirtyvät tehtävistään kokopäiväisiksi johtajiksi konsernitason omistajaohjaukseen ja konsernin kehittämiseen.

”Uusi johto – Nämä upeat ihmiset vievät meidät vauhdilla kohti tavoitettamme olla yhä useammin asiakkaan ykkösvalinta isännöitsijätoimistoksi”, toteaa Esko Pietikäinen.

Lisätietoja

Nina Gromoff
Johtaja
p. 050 300 8969
nina.gromoff@taloasema.fi

Mira-Monica Anttila
Toimitusjohtaja
Taloasema Oy
p. 040 708 4817
mira-monica.anttila@taloasema.fi

Taloasema on vuonna 2009 perustettu isännöintialan ketju, jolla on itsenäisinä yrittäjinä toimivia paikallisia isännöintitoimistoja yli 30 paikkakunnalla ympäri Suomea. Vuonna 2019 isännöintipalveluiden ostajat äänestivät Taloaseman vuoden isännöintiyritykseksi.