Rahanpesulaki ja tuntemiskysely
Rahanpesulaki eli laki rahanpesun ja terrorismin estämisestä (444/2017) edellyttää, että isännöintitoimistot tunnistavat asiakkaansa. Käytännössä taloyhtiöasiakkaan tuntemisella tarkoitetaan hallitusten jäsenten tunnistamista. Lain tavoitteena on estää rahanpesua ja terrorismin rahoittamista sekä edistää tällaisen toiminnan paljastamista ja selvittämistä sekä tehostaa tuottaman hyödyn jäljittämistä ja takaisinsaantia. Lain mukaan ilmoitusvelvollisen, myös isännöintitoimiston kirjanpitopalveluita tarjoavana toimijana, on tunnistettava asiakkaansa.
Isännöintitoimistonne lähettää vuosittain hallituksen jäsenille pyynnön käydä vastaamassa asiakkaan tuntemiskyselyyn. Kysely toteutetaan AsOyKanta- järjestelmässä ja se tulee automaattisesti vastattavaksi heti kirjautumisen jälkeen.
Kyselyssä selvitetään, onko vastaaja tai hänen lähipiiriinsä kuuluva toiminut merkittävässä julkisessa tehtävässä. Mikäli tällaista tehtävää ei ole tai ole ollut, kysely päättyy.
Pääsette kirjautumaan järjestelmään kyselyn mukana tulevasta linkistä tai isännöintiyrityksenne kotisivuilta.
AsOyKanta- järjestelmä muistuttaa kyselyyn vastaamisesta määräajoin, mikäli siihen ei ole vastattu. Viestit tulevat aina osoitteesta no-reply@asoykanta.fi.
Lisää tietoa Rahanpesulaista ja asiakkaan tuntemisesta voitte lukea Aluehallintoviraston sivuilta www.avi.fi